Kirjontamallien esikuva löytyy Paraisten kotiseutumuseon kokoelmista. Alkuperäinen liina on ommeltu ohuelle, hienolle vaaleanpunaisella reunustetulle pellavakankaalle, todennäköisesti nenäliinakankaalle. Liina on hyvin pienillä ristipistoilla ommeltu ja koko työ on kooltaan vain 31x29cm. Valokuvassa näkyvällä liinan kuvioiden värit ovat hieman haalistuneet.
Ennen vanhaan merkkausliinoista puhuttiin myös harjoitusliinoina, ja niitä ompelivat n. 10-15-vuotiaat tytöt. Merkkausliinaa ompelemalla tyttö harjoitteli tärkeitä taitoja aina kärsivällisyydestä ja tarkkaavaisuudesta kirjainten ja numeroiden kirjailemisen alkeisiin. Oli tärkeätä, että tyttö osasi merkata omat myötäjäistekstiilinsä ja kodin arvokkaita liinavarastoja koristeellisesti kirjomalla. Ennen kaikkea merkkausliinoja tehtiin ylemmissä piireissä, kuten kartanoissa.
Aakkosten lisäksi kukkaköynnökset ja -kranssit sekä erilaiset eläinmotiivit olivat hyvin suosittuja. Usein kuvioilla oli myös symbolinen merkitys, esimerkiksi kukat ja hedelmät, kuten myös tämän merkkausliinan runsauden sarvet, merkitsivät kukoistusta ja hedelmällisyyttä. Linnuista juuri papukaija oli suosittu ja sitä miellettiin sekä naurun ja juorujen että myös neitsyt Marian symboliksi.
Merkkausliinojen esikuvina olivat sekä toisten kirjomat liinat että painetut kuvamallit. Usein tyttö saattoi – tiettyjen rajojen sisällä – luoda oman kokonaisuutensa eri lähteiden inspiroimana.
Yksittäisten kuva-aiheiden materiaalipaketteja jotka sopivat myös vasta-alkajille, on myynnissä museokaupassa kesästä 2025 alkaen.